Koiran hetki
Koiran hetki
Koira osaa täysin hetkessä elämisen taidon. Koiralla on kuono, jolla se haistaa ja silmät, joilla se näkee. Korvilla se kuulee ja keholla se aistii sekä kokee asioita. Lisäksi koiralla on vaistoja ja omien etujen hallintaan liittyviä toimintoja. Koirat ja pikkulapset muistuttavat ainakin vähän toisiaan. Ihmisen toiminta on kuitenkin aina monimutkaisempaa ja päämäärästään irrallisempaa kuin eläimen. Koira etenee asioissa aina vain pienen hetken.
Jasu lepäilee
Haastankin sinut pieneen kokeeseen!
Yritä hetken olla koira.
Mene johonkin eläimelle luonnonmukaiseen ympäristöön kuten metsään tai pihalle. Säällä ei ole väliä.
Nuuski hieman! Mitä haistat? Haistatko savua, märkää sammalta, nurmikkoa, grillimakkaran vai jonkun muun tuulen tuoman hajun?
Vilkuile ympärillesi! Mitä näet? Liikkuiko puun oksa, pyrähtikö jossain lintu/hyönteinen tai onko maahan jäänyt karkkipaperi?
Kuuntele ympäristöäsi! Naksahtiko jossain puunrunko vai tippuiko käpy maahan? Huusiko lapsi läheisellä pihamaalla vai tuuliko se ujelsi?
Miltä kehossasi tuntuu? Paina kätesi maahan ja tunne kehosi jännitys. Ole valmiina lähtemään liikkeelle.
Nyt tiedosta mielesi tuottamat ajatukset, tunteet ja muistot. Ne ovat hyvin epäkoiramaisia ja hyvin inhimillisiä.
Mitä uutta opit itsestäsi, kun vertaat omaa todellisuuttasi koiran yksinkertaisempaan maailmaan?
Onnittele itseäsi. Olet tehnyt ensimmäisen tietoisuustaitoharjoituksesi! Tee se uudelleen, jos haluat. Voit vaihtaa eläintä ja miettiä miten näkisit maailman, jos olisit vaikka käärme.