Liikunnan, työn ja opiskelun riemua
Syksyn mittaan olen pyrkinyt lisäämään liikuntaa. Osittainen opiskelu ja päivätyö kombinaationa vaativat veronsa energian viejinä ja liikunta toimii tälle vastapainona. Erityisesti olen tykännyt siitä, että päivätyön päätyttyä lähden heti lenkille ennenkuin aloitan kotona opiskeluja tai muita asioita. Näin tekemiseen tulee selvästi katko. Liikunta myös toimii hyvin ajatusten keskeyttäjänä. Vaikka harjoittelun alkuvaiheessa tulisikin työhön tai opiskeluun liittyviä ajatuksia mieleen, niin yleensä ajatukset harjoittelun myötä hälvenevät mielestä. Tällaisessä tilanteessa onkin erittäin tärkeää että tulee edes pieniä hetkiä, jolloin ei ajattele oikein mitään. Aivot saavat edes hetkeksi nollata itsensä.
Samoin olen huomannut unenmäärän kasvaneen. Selvästikin pitkät rupeamat työn kaltaista työskentelyä vielä illallakin väsyttävät kunnolla. Nukkumiseen kannattaa siis satsata. Olen myös pitänyt takarajana klo 9 illalla. Sen jälkeen en enää tee kouluun tai työhön (alan kirjallisuuttahan voi aina lukea) liittyviä asioita, vaan keskityn joko lukemaan jotain kevyttä tai katsomaan jotain hömppäsarjaa.
Tärkeänä olen kokenut myös sen, että kylmästi vain pistän välillä pelin poikki ja vietän 1-2 iltaa ilman että seen mitään sen erikoisempaa. Työn lisäksi en siis jaksa joka ilta olla tekemässä jotain opintoihin liittyvää. Vaikka moodlea tuleekin vilkaistua joka päivä 🙂
Sitäkin olen miettinyt, että mikä minua tähän nyt motivoi. Ilman motivaatiotahan on yleensä aika vaikea pidempään jaksaa rutistusta. No yksi syy on ihan tiedon tarve. Toinen on uuden oppimisen halua. Muita syitä ovat mm. lisääntynyt vapaa-aika lasten kasvettua ja itsensä voittamisen tarve. En tiedä ovatko nämä hyviä syitä mennä eteenpäin, mutta ainakin minulle riittäviä.
Kehoitan kaikkia miettimään motivoivia asioita pitkin matkaa kun tulee tällainen tiukempi elämänvaihe eteen. 1) Miksi minä teen tätä? 2) Mikä minua tähän motivoi 3) Mitä tarvitsen, että jaksan projektin loppuun asti? 4) Miten järjestän kohdan 3.
Mukavaa Syksyn jatkoa 🙂