Lahja äidille vai lahja äidiltä?

Näin keski-iässä eivät juhlapyhät enää tunnu niin erikoisilta kuin nuorena. Pari kymppisenä sitä vielä jaksoi vouhkata pääsiäisestä ja vapusta kuten äitienpäivästäkin. Nykyään olen alkanut nähdä nämä päivät uudesta näkökulmasta kun on omia lapsia. Mietin, että mitä haluan heille opettaa juhlapyhistä ja niiden viettämisestä. Olen päätynyt siihen, että haluan opettaa heille sen, että juhlapyhistä ei tarvitse tuntea niin kovaa syyllisyyttä. Varsinkaan siitä, muistaako niitä viettää oikein. Toki olen opettanut lapsiani muistamaan juhlapyhiä ja vaikka soittamaan onnitteluja jos eivät pääse paikalle. Mutta haluanko, että heillä on sellainen tunne, että he ovat tehneet jotain väärän jos eivät niitä muista ja vietä ”oikein”. No en halua!

Kun lähtee muuttamaan traditioita tuntee usein syyllisyyttä. Niin tässäkin asiassa. Olen miettinyt, teenko virheen kun en pakota lapsia olemaan kotona äitienpäivänä ja vatvo sitä jos he eivät lähde mukaan joka kerta sukulaisvierailuille. Tuleeko heistä itsekkäitä aikuisia jotka eivät osaa ajatella toisten asemaa?

Uskon kuitenkin itse, että heistä tulee rennompia ja joustavampia. Rakkaus ei katso päivää. Se näkyy aidoissa teoissa.