Lasten määrittämät psykologipalvelut
Olen innostuneesti miettinyt erilaisia liiketoimintaideoita rullatessani autolla päivätyöhön ja takaisin. Linkedlnin e-learningissä on mielenkiintoisia kursseja joita kuuntelemalla oppii uutta. Viime ajat olen käyttänyt myös ”Sininen meri” kirjan lukemiseen, mutta siitä tuonnempana.
Yksi erilaisista ideoista, joita olen pohdiskellut tuli mieleen eilen Kuopioon ajaessani. Millaisia psykologipalvelut olisivat, jos lapset saisivat määrittää ne? Onko kukaan tutkinut, että millaisia palveluita lapset haluaisivat ostaa jos se olisi mahdollista?
Nykyinen käytäntöhän on se, että me aikuiset olemme määrittäneet millaisiin ongelmiin lapset tarvitsevat psykologia. Olemme määrittäneet myös, millaisin keinoin lapsilta tietoa kerätään ja millaisia kysymyksiä/menetelmiä käytetään. Miltä esim. masennusoireiden kysely näyttäisi jos se olisi muodostettu lasten omia termejä käyttämällä. Koulupsykologin arjessa lasten oma näkökulma on tämän tyyppinen:
”Olen jatkuvasti ärtynyt”
” En tiedä mikä mua vaivaa”
”Ei huvita mennä minnekään kavereiden kanssa ja oon vaan kotona”
”Minun teki mieli vahingoittaa itseäni kotona jollakin”.
”Makasin koko päivän kotona omassa huoneessa sängyssä ja olin käynnykällä.”
(Toki psykologi kysyy näitä kysymyksiä kliinisessä haastattelussa..)
Entä olisivatko ongelmat joita hoidetaan lainkaan samoja? Olisiko palvelupaketti enemmänkin tälläinen
”5 kerran tapaamiset kaverisuhteiden luomiseen”
”Sparraus: Miten saan itseni kokemaan että näytän hyvältä”
”Kuinka sanon vastaan äidille”
”Miten jaksan olla koulussa kunnolla kun se on niin tylsä paikka”.
Entä millaisia olisivat tapaamismuodot:
”Sparraaja on netissä tavoitettavissa koko päivän ja laitan viestiä aina kun on huono olo”
”Käymme yhdessä vaatekaupassa tai kävelyllä”
”Psykologi sanoo suorat sanat mun isälle mun puolesta”.
Summa summarum, psykologiset palvelut on tehty aikuisten näkökulmasta aikuisten menetelmillä ja abstraktilla ajattelulla johon pyritään yhdistämään lapsille sopivia palveluita. Entä jos näkökulma tulisi lapsilta? Millainen maailma silloin olisi?