Olen ollut jo yli viikon toiskuntoinen ja välillä alkaakin jo ärsyttää kun ei pääse järkevästi ulkoilemaan ja liikkumaan. Työntekokin on ollut viime viikolla heikkoa huonon olon vuoksi. Torstaina tein kuitenkin vähän kuntopiiriä ja seuraavana päivänä niska/hartiaseutu oli niin krampissa, että en uskalla toista kertaa riskeerata. Tänä talvenahan influenssa on päässyt jylläämään ympäri suomea voimalla ja ilmeisesti itsellänikin jotain tautia taustalla on. Vaikka otinkin influenssapiikin syksyllä. Rentoutuminen onkin ollut vaikeaa…
Miten sitten ottaa rennosti ja kuluttaa aikaa kun ei ole ihan kunnossa? No, aika paljon olen syyllistynyt ihan vain tv:n tuijottamiseen. Perheessämme löytyy normi kanavien lisäksi Netflix ja Nordig joten ohjelmista ei ole pulaa. Rentoutumiseen minulla toimivat parhaiten kaikenlaiset puolivillaiset hömppäsarjat kuten ”Paratiisi saari Ruotsi”, ”Hottikset” ja ”Kardaschianit” 🙂 Myös poliisisarjoja tulee seurattua yllin kyllin. Murha päivässä pitää mielen pirteänä 🙂
Käsittääkseni poliisisarjojen seuraaminen on useammankin psykologin ongelma. Jotkut ovat jopa päätyneet itse kirjoittamaan dekkareita. Ongelmanratkaisusta ja mysteereiden selvittämisestähän psykologin työssäkin on aika paljon kyse..
Muita ajanviettotapoja on ollut tiskaaminen, ruuanlaitto, koirien kanssa oleskelu, lukeminen (n. 20 lainastonkirjaa tälläkin hetkellä odottamassa), pienimuotoinen shoppailu, yritysasioiden hoitaminen tietokoneella, siivoaminen ja nukkuminen.
Kaikesta viihdytyksesta huolimatta tahtoo välillä iskeä sellainen olotila, että olen jotenkin turha ja ylimääräinen. Rentoutuminen tuntuukin tällöin vastentahtoiselta! Eli kunnon suomalaisena tuntuu pääni ajattelevan, että ”jos et työtä tee niin ei sinun syömänkään pidä”. Tätä vastaan olen yrittänyt puolustautua arherasti kotitöitä tekemällä. Näistä leipomista täytyy kuitenkin rajoittaa, että koko perhe pysyy tyytyväisenä. Toiset kun haluavat ehkä pysyä vähän kunnossakin 🙂
Oleskelu/maleskelu vapauttaa myös paljon aivokapasiteettia ihan vain ajattelemiseen. Kannattaa siis käyttää aikaa hyödykseen ja katsella vaikka takkaa ja miettiä ”syntyjä syviä”. Jos pihalla on 24 astetta pakkasta (niinkuin meillä eilen) niin ei sinne ulos ainakaan kova kiire ole..
rentoutumiseen harjoitus myös täältä: Elämä koiran kanssa antaa uuden perspektiivin elämään!
Jäikö kysyttävää?
Psyykkistä valmennusta, työterveyspsykologiaa ja työnohjausta saat soittamalla tai laittamalla sähköpostia. Käy siis katsomassa nettisivuni ja jos sinulle jää kysyttävää niin ole yhteydessä! https://mielenkaari.com/
Mukavaa vuoden alkua meille kaikille ja alhaalla vielä linkki josta pääset katsomaan ideavideon rentoutumiseen 🙂 rentoutumisharjoitus